Mitä hiekkalaatikolle leikkien jälkeen?

Lasten ollessa pieniä löytyy usealta pihalta hiekkalaatikko. Leikkiaika ei kuitenkaan kestä kovin montaa vuotta ja sitten mietinnässä onkin että mitä hiekkalaatikolle tehdään. Tässä muutamia vinkkejä:


Hiekkalaatikon muoto voi olla muukin kuin neliö.

- jo pihasuunnitelmassa (tekee sen sitten itse tai ammattilaisen kanssa) kannattaa ottaa hiekkalaatikon ja muiden leikkitoimintojen väliaikaisuus huomioon. Esimerkiksi sijoittelu kannattaa tehdä niin että piha on järkevän näköinen myös leikkien loputtua.

- hiekkalaatikkoon tai sen paikalle voidaan tehdä istutuksia. Mikäli halutaan tehdä kivikkoistutuksia niin hiekka voidaan jättää laatikon pohjalle. Mutta jos halutaan syvää multaa vaativia pensaita tai perennoja niin kannattaa hiekka poistaa jotta uutta kasvualustaa saadaan riittävän paksu kerros. Riippuen hiekkalaatikon reunamateriaaleista, voidaan itse laatikko joko säilyttää rajauksena tai poistaa kokonaan.

- mikäli hiekkalaatikon tilalle halutaan nurmikkoa, tulee reunukset tietysti poistaa. Nurmi vaatii kasvualustaa noin 20 cm, joten hiekkaa täytyy kaivaa pois. Kauas sitä ei kuitenkaan tarvitse kuljettaa, sillä voit levitellä sen nurmialueelle hyvin ohueksi kerrokseksi. Hiekka estää nurmen kasvualustaa tiivistymästä.


Hiekkalaatikon rajauksessa voidaan käyttää paljon eri materiaaleja.

Avainsanat: 

Lisää uusi kommentti