Pihasuunnittelijan kevättalvi

Maaliskuussa pihasuunnittelijan ajatukset ovat jo kovasti suunnattuna tulevaan kevääseen ja kesään, ennen talvea aloitetuista suunnitteluprojekteista myös suurimmat kohteet alkavat nyt olla valmiina. Ennakkotilaukset ihanista ruukuista ja uusista vesiaiheista on jo tehty ja toimitusta odotellaan innostuneena. Uusien suunnitteluprojektien, etenkin vanhojen pihojen suunnittelun, varsinaista aloittamista joudutaan Oulun seudulla kuitenkin vielä hieman odottamaan, sillä lumi peittää vielä monin paikoin maata, eikä silloin näe aivan kaikkea mitä pihalta olisi ennen suunnittelua tarpeen nähdä. Sen sijaan pihasuunnittelijan aika kuluu tähän aikaan vuodesta mm. eri tapahtumien suunnittelussa sekä tietokoneiden ja muiden työvälineiden päivittämisessä ja kunnostamisessa tulevaa sesonkia varten.

Kolmisen viikkoa sitten vietimme yrityksemme 5-vuotissyntymäpäiviä, niistä kerroimmekin aiemmassa kirjoituksessamme 5 vuotta viihtyisämpää ympäristöä luoden. Tulevana lauantaina, 14.3. olemme mukana Oulun SuperPark Areenalla järjestettävillä Tykkää ja Tuhulaa 2015 -messuilla. Vaikka kyseessä on päivän tapahtuma ja osastot ovat kooltaan pieniä, niin olemme silti suunnitelleet osastomme jo huolella ja miettineet kivoja tarjouksia ja arvontaakin tuota tapahtumaa varten.

Tykkää ja tuhulaa 2015 -messut 14.3. Oulun SuperPark Areenalla

Huhtikuussa olemme perinteisesti mukana Oulun rakentajamessuilla 17.-19.4.2015. Tuolla meillä on myös oma osasto, jonka suunnittelu on vielä alkutekijöissä. Omien tapahtumien ja messujen lisäksi suunnittelemme myös Suomen Vihertekniikalle messuosastoa Haapajärven Puutarha-, Piha- & Mökkimessuille. Mielenkiintoista hommaa sekin kun pääsee todella käyttämään mielikuvitustaan. 

Avainsanat: 

Lisää uusi kommentti